Viimeinen kerta pentukurssilla ja leikkipuistoilua..

Eilen oli Ansan viimeinen kerta pentukurssilla.
Ajattelin silloin kun Ansan kurssille ilmoitin että olisiko meille turhaa, kun en Hippuakaan pentukurssille vienyt. Onneksi kuitenkin ilmoitin!
Kyllä vain aina uutta oppii, erilaisia näkemyksiä ja koulutustyylejä. Ei laisinkaan ollut turha kurssi, aina sitä voi olla viisaampi toisen koiran kouluttamisessa.
Koulutus on pidetty vanhassa (vanha kanala?) hallissa, jota ympäröi hevosaitaus, jossa aina silloin tällöin oli hevosia. Ansa ei lämmennyt koko aikana noihin hevosiin, ymmärrän kyllä että tuollaiset suuret otukset voivat olla pelottavia pennulle. Aina kun lähestyimme hevosen ohitusta, alkoi Ansa puhisemaan, pöh! pöh! Kun tarpeeksi lähelle mentiin alkoi sellainenkin älämölö ja hihnaa vasten hyppiminen. Toki muistan että Hippu reagoi pentuna lähes samalla tavalla kun ensimmäisen kerran hevosen tapasi, mutta nyt se ei enää reagoinut moiseen mitenkään.

Tänään kävimme aamupäivällä kävelyllä mudinaattoreiden, tyttäreni ja poikani kanssa, joka nukkui vaunuissa. Puhe oli että olisimme menneet lähimetsään. Matkalla kuitenkin tyttäreni halusi jäädä leikkipuistoon, lumet olikin jo aika hyvin sieltä sulaneet ja hoitolapset olivat siellä leikkimässä.
Olemme kesällä useasti käyneet lapsien ja koirien kanssa leikkipuistossa, jättänyt vain koirat puiston reunalle kiinni tolppaan tai puuhun. Yleensä puistossa ei ole muita lapsia enää siihen aikoihin ollut. Päästyämme puistonreunalle, heti kaksi lasta tuli reippaasti kysymään saako koiria silittää. Luvan annettua ilmestyi paikalle kaksi muutakin lasta ja kohta he "syöttivät" Ansalle ja Hipulle risuja ja keppejä. Ansa oli onnessaan ja hyppi aluksi, rauhoittui hetkenpäästä kuitenkin. Hippu oli niin kuin ei olisikaan, kävi vähän lapsien luona rapsuteltavana ja lähti leikkeihin kyllä mukaan, muttei yhtä innokkaasti kuin Ansa, pitäähän vahemman näyttää mallia kuinka käyttäydytään hyvin. Lapsien mielestä Hippu oli kivoin kun se ei hyppinyt.
Hoitolasten lähdettyä laitoin Hipun ja Ansan tolppaan kiinni ja lähdin tyttärelleni antamaan vauhtia keinussa. Hipullehan tämä oli jo tuttu juttu, se osaa olla rauhallisesti ja seurailee vain ympäristöä ohikulkevien koirien varalta ja ilmoittaa niistä heti, mutta myös hiljenee kun käsken. Ansalle tämä oli uutta. Hallilla ja kaupan pihassa olen sen muutamia kertoja jättänyt seinään kiinni odottamaan, mutta en vielä puistossa. Pariin otteeseen Ansa yritti pyrkiä mukaan ja vähän vinkui, mutta hetken kuluttua rauhoittui ja alkoi risuja järsimään.